top of page
  • Instagram
  • Facebook
  • TikTok
  • Pinterest
Jennihieta-1-2.jpg

It's gonna be MY Year!

Henkilökohtainen mentorointi valokuvaajille tutustumishintaan.

Tehdään vuodesta 2025 sun menestyksen vuosi!

Löydetään yhdessä se

PUUTTUVA PALANEN

Valokuvaajina elämme haastavien aikojen keskellä. Asiakkaat vähenevät, ja monet heittävät hanskat tiskiin. Samaan aikaan osa tuntuu menestyvän paremmin kuin koskaan – miksi?

Jokaisella meistä on omat henkilökohtaiset haasteemme. Yhdelle se voi olla lisää selkeyttä ja parempia työtapoja. Toiselle kehittyminen kuvauksissa ja editoinnissa. Kolmannelle se voi olla asiakkaiden hankinta ilman jatkuvaa somessa pyörimistä, ja neljännelle selkeyden löytäminen hinnoitteluun.

Usein etsimme vastauksia itsemme ulkopuolelta. Hukkaamme oman suuntamme ja selkeytemme Instagramin kuvatulviin, alamme epäillä itseämme ja tapaamme tehdä asioita. Päälle liimaamme ongelmiimme ulkoapäin tulevia ratkaisuja.

Mutta puuttuipa palasesi mistä kohdasta tahansa tästä palapelistä, jota kutsumme "valokuvausyrittäjyydeksi", paikka, mistä se löytyy, on aina sama: sinusta.

Puutuva palanen on jo siellä. Se on sun vahvuuksissa, kokemuksissa, persoonassa. Se näkyy kuvistasi ja kuuluu puheestasi. Usein olemme itse vain liian lähellä nähdäksemme vastauksen.

Mentoroinnissa voimme yhdessä löytää tuon palasen,

luoda selkeyttä ja antaa sinulle konkreettisen suunnan kohti menestystä.

"Tunsin kuinka joku veti hitaasti mutta varmasti harsoa silmieni edestä pois, jotta näkisin paremmin. Yhtäkkiä olin löytämässä jotakin, jonka jo silloin tiesin mullistavan koko työni."

Henna

IhanaAcademy-47.jpg

MENTOROINTI PÄHKINÄNKUORESSA

  • Varaa aika: Tutustumishintaan 100 € tammikuulle 2025 (+ alv 25.5%).

  • Täytä esitietolomake: Tämä auttaa meitä keskittymään juuri sinulle tärkeään aiheeseen.

  • Etätapaaminen: Yhden tunnin aikana selkeytämme suuntaasi ja luomme konkreettisen suunnitelman vuodelle 2025.

Mentoroinnissa keskitymme

SINUUN

Mentoroinnissa pureudumme tarkasti siihen, mikä on sinulle tärkeää ja mitä tarvitset. Olipa kyse kuvaustyylistäsi, editoinnin virtaviivaistamisesta, asiakashankinnan tehostamisesta tai kokonaisvaltaisesta selkeydestä, mentorointi on aina räätälöity sinun tarpeisiisi.

Mentorointi voi sisältää esimerkiksi:

Kuvien kehittäminen

Katsomme kuviasi yhdessä ja löydämme, mitkä ovat vahvuutesi ja missä voit kehittyä.

 

Keskitymme käytännön keinoihin, kuten valon, sommittelun ja kuvattavan ohjauksen käytön parantamiseen. Saat konkreettisia vinkkejä, joiden avulla viet kuvasi seuraavalle tasolle – säilyttäen kuitenkin niiden hyvän perustan.

 

Editoinnin ja tyylin viimeistely

Autan sinua saavuttamaan haluamasi tyylin kokonaisvaltaisesti.

 

Tyyli syntyy editoinnin ja kuvausvaiheen valintojen, kuten valon, sommittelun ja sävyjen, yhdistelmänä. Mentoroinnissa selkeytämme, miten nämä elementit tukevat toisiaan ja karsimme turhat vaiheet workflowsta, jotta työskentelysi on sujuvaa ja tehokasta – kuitenkaan tinkimättä lopputuloksen laadusta.

Hinnoittelu

Hinnoittelu voi olla haastavaa, mutta oikeasti se on vain numeroita.

 

Ei ole yhtä oikeaa tapaa, joka sopii kaikille, mutta yhdessä voimme löytää juuri sinulle sopivan tavan hinnoitella ja laskea hinnat, jotka tekevät liiketoiminnasta kannattavaa. Luomme hinnaston ja palvelut, jotka tukevat sinun tapaasi olla yrittäjä, ja etsimme rohkeutta toteuttaa hinnat, jotka vastaavat palvelusi arvoa.

Asiakashankinta

Asiakashankinta ei ole vain somepostausten julkaisemista - se on ymmärtämistä siitä, miksi ja miten asiakkaat ostavat palveluitasi.

 

Se on oman palvelun takana seisomista ylpeästi - ja hakukoneoptimointia, asiakaspalvelua sekä - kyllä, somea ja verkostoitumista. Voit tehdä asiakashankintaa sinun tyylilläsi, kun ymmärrät mitä olet tekemässä ja miksi se toimii.

"Ilman noita Jennin antamia palikoita, ei minun paikkani tämänhetkisessä tilanteessa olisi mahdollista, minä en oli tämä valokuvaaja joka nyt painaa suljinta.

Hänellä on taito osata viedä ihmistä eteenpäin sillä tavalla, että jokainen kokoaa annetuista palikoista oman näköisen tornin."

Henna

MENTOROINTI voi olla monen näköistä.

Yhdessä valitsemme aiheen joka tuo vuoteesi sitä mitä tarvitset: selkeyttä, suuntaa, aikaa tai luottamusta.

Mentorointi voi keskittyä myös esimerkiksi:


TYÖTAVAT | OHJELMISTOT | ASIAKASKOKEMUS | MARKKINOINTI | SOME 

valokuvaajennihieta-1-2_edited.jpg

MENTOROINTI TUTUSTUMISHINTAAN

1-1,5 tunnin etätapaaminen

100 E / kerta tai

175 E / 2 kertaa

Hintoihin lisätään alv 25,5%

Mentoroinnit tammikuussa 2025

Paikkoja rajoitetusti.

jenni-2.jpg

Hei

Se olen minä, Jenni Hieta.
 

Kuopiolainen valokuvaaja, kouluttaja ja mentori.

Lähes kymmenen vuoden valokuvaajan matkallani olen kulkenut monien mutkien kautta, usein kantapäät verillä.

 

Mutta kaikki muuttui, kun löysin sen puuttuvan palasen – minut.

Aloin keskittyä omiin vahvuuksiini ja siihen, mikä on minulle tärkeää. Sen sijaan, että mietin jatkuvasti mitä pitää parantaa, aloin keskittyä tekemään omista vahvuuksistani käsin.

 

Kehityin nopeammin kuin koskaan ennen ja saavutin tavoitteeni toinen toistensa jälkeen.

Silloin syttyi kipinä auttaa myös muita valokuvaajia. Haluan auttaa sinua uskomaan itseesi ja löytämään ne vastaukset, jotka jo ovat sinussa. Koska siellä piilee se menestystekijä, joka erottaa sinut muista – sinun tapasi nähdä ja kokea maailma, omat kokemuksesi, tunteesi ja tarinasi.

Olen auttanut monia valokuvaajia pääsemään eteenpäin ja löytämään rohkeutta, ja nyt haluan laajentaa sen ryhmäkoulutuksista ja valmennuksista henkilökohtaiseen mentorointiin.

Tavoitteeni on auttaa sinua löytämään selkeys, inspiroitua ja saada konkreettisia työkaluja, mutta ennen kaikkea luoda uskoa itseesi ja omiin kykyihisi.

Tehdään yhdessä vuodesta 2025 sinun vuotesi.

"Ja Jenni kuunteli, aina. Kun tarvitsin neuvoja, kritiikkiä tai kannustusta, siellä olivat hänen sanansa. Se on oikeasti harvinaista, että toisen saa tuntemaan niin, että asioihin pystyy, kun tahtotila on riittävä ja annat itsellesi aikaa kehittyä."

Henna

It's gonna be MY Year!

Varaa paikkasi mentorointiin alla olevalla lomakkeella.

 

Kirjoita viestiisi, mitä ajatuksia sinulla on mentoroinnin sisällöstä, mutta muista, että voit selkeyttää ajatuksiasi myös esitietolomakkeella, jonka lähetän sinulle ennen mentorointiasi.

Tutustumishintaiset mentoroinnit pidetään tammikuun aikana.


Jos sinulla on jo toiveita ajankohdasta, mainitse ne lomakkeessa.

Tutustumishintaisia mentorointeja on saatavilla vain 10 kpl.

IhanaAcademy-82.jpg

VARAA MENTOROINTI


Toivomasi ajankohta mentoroinnille
Month
Day
Year
Time
HoursMinutes

Mentoroinnit toteutetaan arkipäivisin Tammikuussa 2025. Valitse toivomasi ajankohta 7-31.1 välillä.


Mentoroinnista maksetaan 50% varausmaksu. Valitse haluatko varata yhden vai kaksi mentorointi kertaa. Näytettävät summat ovat varausmaksun summa sisältäen alvn 25,50%.

Valitse haluamasi mentorointi


Ihana Academy - a community for family photographers

Ihana shop

Us

Get touch!

Kiitos! Ihanaa, että liityit!

2024 Ihana Academy

bottom of page